SAK 2025 » Arkisto » Räikeät ay-oikeuksien loukkaukset Kolumbiassa jatkuvat - Mitä tekee EU?


SAK 2025

Keskustelua SAK:n tulevaisuudesta ja vähän muustakin

Räikeät ay-oikeuksien loukkaukset Kolumbiassa jatkuvat - Mitä tekee EU?

Torstai 15.04.2010 15:04. Kirjoittaja: Katja Lehto-Komulainen

Katja Lehto-KomulainenKolumbian ammatillisen keskusjärjestö CUT:n puheenjohtaja Tarcisio Mora kertoi eilen täällä Bogotássa, että maan ay-oikeuksien tilanne on edelleen erittäin vaikea. Alkuvuoden aikana kymmenen kolumbialaista ammattiyhdistysjohtajaa on surmattu ay-toimintansa takia. Viime vuonna yhteensä 44 kolumbialaista ay-johtajaa surmattiin, 48 vuonna 2008 ja 39 vuonna 2007. Presidentti Uriben virkakausien aikana (kahdeksan viime vuotta) 877 kolumbialaista ay-johtajaa on surmattu. Viimeisten 23 vuoden aikana yhteensä 2740 kolumbialaista ay-johtajaa on surmattu. Uhreina on ollut sekä miehiä että naisia.

Toisin kuin Kolumbian hallitus haluaa antaa ymmärtää, ay-oikeuksien tilanne Kolumbiassa ei ole parantunut vaan suorastaan pahentunut. Vain muutama päivä sitten eli viime sunnuntaina 11.4.2010 surmattiin jälleen yksi kolumbialainen ay-johtaja.

Murhien lisäksi maassa tapahtuu muitakin vakavia ay-johtajiin kohdistuvia väkivallantekoja. Ay-johtajia uhataan ja painostetaan jatkuvasti. Viime vuonna 261 ay-johtajan henkeä uhattiin. Ay-johtajia pidätetään ilman syytä. Ay-johtajia kidutetaan. Naisammattiyhdistysjohtajia raiskataan. Tuntemattomat aseistautuneet joukot tunkeutuvat ay-johtajien koteihin ja pakottavat nämä pois kotoaan. Heistä ei kuulla sen jälkeen enää mitään. Tekijöitä ei saada kiinni saati oikeuteen vastaamaan teoistaan. Sanomattakin lienee selvää, että kolumbialaisten ay-johtajien kännyköitä ja puhelimia salakuunnellaan.

Tarcisio Mora kiitti kansainvälistä ay-liikettä solidaarisuudesta ja vetosi solidaarisuuteen myös jatkossa.

ILO valvoo Kolumbian ay-tilannetta

SAK on omalta osaltaan tukenut kolumbialaista ay-liikettä varmistamalla kolumbialaisten ay-keskusjärjestöjen ja ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC:n kanssa, että Kolumbian hallitus on joutunut vastaamaan maan ay-oikeuksien loukkauksista Kansainvälisessä työjärjestössä ILO:ssa. Kolumbian hallitus on vastuussa siitä, että maan tilanne ei ole ILO:n yleissopimusten mukainen ja sen vastuulla on myös tilanteen korjaaminen. Kolumbia on ratifioinut eli voimaansaattanut järjestäytymisoikeutta ja kollektiivista neuvottelutoimintaa koskevat ILO:n yleissopimukset, mutta se ei ole pystynyt takaamaan niiden noudattamista.

SAK piti viime vuonna pohjoismaisten ammatillisten LO-järjestöjen kanssa ILO:n työkonferenssissa yhteispuheenvuoron, jossa tuomitsimme Kolumbian ay-johtajien murhat ja muut väkivallanteot. Seuraava ILO:n työkonferenssi on koolla kesäkuussa Genevessä.

EU:n otettava ihmisoikeudet huomioon kauppapolitiikassaan

Miten Euroopan unioni on omassa toiminnassaan ottanut huomioon Kolumbian ay-johtajien murhat ja muut ay-aktiiveihin kohdistuneet väkivallanteot? EU on käynyt vapaakauppaneuvotteluja Kolumbian kanssa. Palkitseeko EU siis vapaakauppasopimuksella maan, jossa ay-johtajia surmataan ja väkivallanteot ovat arkipäivää?

Kansainvälinen ay-liike on vastustanut näitä vapaakauppaneuvotteluita. SAK on kirjelmöinyt yhdessä STTK:n ja Akavan kanssa helmikuussa ministeri Väyryselle siitä, että EU:n tulee keskeyttää vapaakauppaneuvottelut Kolumbian kanssa maan vakavien ay-oikeusloukkausten takia. Kirjeessä todettiin, että Kolumbian hallitus käyttää vapaakauppaneuvotteluja todisteena siitä, että maassa vallitsisi normaalitila.

EU:n kauppapolitiikan tulee olla yhtenäisessä linjassa ihmisoikeuksien edistämisen kanssa. Kaiken EU:n toiminnan - myös kauppapolitiikan - tulee edistää EU:n perussopimukseen kirjattuja perusperiaatteita. Ammattiyhdistysoikeudet, joita ovat järjestäytymisoikeus ja oikeus neuvotella kollektiivisesti, ovat työelämän perusihmisoikeuksia. EU:n tulee varmistaa, että EU omalla toiminnallaan kunnioittaa näitä ihmisoikeuksia.

Euroopan parlamentin jäsenillä on mahdollisuus pysäyttää EU:n ja Kolumbian valmistelemat vapaakauppaneuvottelut. Vai aikovatko Euroopan parlamentin jäsenet siunata ne? Ammattiyhdistysväki Kolumbiassa panee toivonsa siihen, että Euroopan parlamentti kunnioittaa ihmisoikeuksia eikä hyväksy EU:n vapaakauppasopimusneuvotteluja Kolumbian kanssa. CUT:sta todettiin eilen, että EU noudattaa itse korkeita ihmisoikeusstandardeja ja siksi EU:n ei pitäisi ummistaa silmiään Kolumbian ay-johtajien murhilta ja muilta väkivallanteoilta.

SAK on tukenut ja tukee edelleen kolumbialaista ay-liikettä Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen SASK:n hankkeiden avulla. Vastikään SAK on tehnyt päätöksen uuden hankejakson tukemisesta, mikä on hyväksytty SASK:n hallituksessa 26.3.2010. Kyseessä on yhteishanke Ruotsin LO-TCO:n, Norjan LO:n ja Hollannin FNV:n kanssa. Lisäksi meillä on Kolumbiassa toinen hanke SASK:n kautta. Minulla on ilo tavata näiden hankkeiden parissa työskentelevät kolumbialaiset ay-kollegat tämän Kolumbian työmatkani aikana.

Katja Lehto-Komulainen työskentelee SAK:ssa kansainvälisten asioiden asiantuntijana. Hän toimii myös SASK:n varapuheenjohtajana. Lehto-Komulainen on parhaillaan työmatkalla Kolumbiassa SAK:n SASK-hankkeiden merkeissä.



Jätä kommentti


Kirjoita kenttään oikealla näkyvä sana.
Varmistussana