ESR-varat käyttöön: nyt niitä tarvitaan
Maanantai 25.05.2009 10:05. Kirjoittaja: Auli KorhonenLue viesti »
Hallituksen viimeviikkoinen päätös ohjata Euroopan sosiaalirahaston varoista 61 miljoonaa euroa nuorisotyöttömyyden hoitamiseen on toimenpide, joka vastaa ay-liikkeen vaatimuksia. Riittävää tämä ei laman vaurioiden torjumisessa kuitenkaan ole, kun kansallisia työllisyysmäärärahoja on samanaikaisesti leikattu viime vuoden tasosta, vaikka työttömyys on räjähdysmäisesti kasvanut.

Aloitevalta EU:n uuden lainsäädännön suhteen on komissiolla. Euroopan parlamentilla ei ole aloitevaltaa, mutta se voi kuitenkin saattaa asioita EU:n instituutioiden keskusteltavaksi ja valmisteltavaksi. Näin Euroopan parlamentti teki maaliskuussa 2009 hyväksyessään ns. omaehtoisen, meppi Lasse Lehtisen esittelemän mietinnön tilaajanvastuusta, jolla komissiota patistettiin työhön EU-tason tilaajanvastuun valmistelemiseksi.
Finavian eli entisen Ilmailulaitoksen nettisivujen mukaan se hoitaa lentoasemilla mm. matkustajien, käsimatkatavaran sekä ruumaan menevän matkatavaran turvatarkastukset. Turvatarkastuksia tekee joko Finavian oma henkilökunta tai ulkopuolinen turvapalveluyritys. Edelleen sivuston mukaan kaikki yrityksen toimet tähtäävät asiakkaiden mahdollisimman hyvään palveluun ja haastavassa toimintaympäristössä henkilöstön todetaan olevan yhtiölle sen tärkein voimavara.
Jokaista palkansaajaa koskevista asioista päätetään Euroopan parlamentissa. EU-jäsenyys on tuonut parannuksia esimerkiksi työsuojeluun. Mutta se on vasta hyvä alku.