Tämä ehdotus on kaikille yhteinen: Lopetamme nopeasti ja säällisesti muovikassien käytön. Voisimme antaa Marjaana Valkoselle tehtäväksi(=parhaillaan USAn veljesjärjestömme edustajakokouksessaan)
ko. ameriikan poikain edustajakokouksessa tiedustella miten ja millä aikavälillä siellä tämä muovikassikampanjamme toteutuu siellä Los Angelesissaan.

Voisimme edustajakokoukseen 2011 mennessä kerätä kaikki ylijäämäpussit ja viedä ne tuhottavaksi jonnekin muovien käsittelylaitokseen(jos on olemassa), ja sen jälkeen siirtyä pussittomaan kotikäyttöön.

Lainaan tässä luvatta erästä asiaa koskevaa lausumaan, ja siitä selviää mistä on kysymys:

Iltalehti 23.7.2008:
“Los Angelesin kaupunki aikoo kieltää muovipussien myymisen vähittäiskaupoissa.

Yhdysvaltojen toiseksi suurin kaupunki tuottaa nykyisellään vuosittain 2,3 miljardin biohajoamattoman muovipussin jätevuoren, josta halutaan nyt päästä eroon.

Heinäkuusta 2010 alkaen muovipusseja ei enää myydä ruokakaupoissa, supermarketeissa eikä muissa vähittäiskaupoissa. Asiakkaalla on oltava mukanaan oma kassi tai hänen on ostettava kaupasta biohajoavasta materiaalista tehty kassi.

Los Angelesin kaupunki seuraa täten San Franciscon linjaa, jossa vastaava säännös on ollut voimassa viime vuodesta lähtien. Molemmat kaupungit pyrkivät näin painostamaan Kalifornian osavaltion päättäjiä, jotka harkitsevat parhaillaan muovipussien kieltämistä koko osavaltiossa vuoteen 2012 mennessä.
”
Kuten yllä todetaan, on mahdollista saavutta jotakin yhdessä, eli käytännön läheistä asiaamme, jos niin vain tahdomme.

Sydäntäni lähellä on myös ns. ryhmätoiminta, ja saatan tehdä asiassa joitakin ns. radikaalejakin ehdotuksia. Mutta tästä aiheesta myöhemmin tänä vuonna, ehkä vasta ensi vuonna….

Mutta nyt porukat sienimetsään, puolukkaan, ja juolukoisakin saa ihan hyvää mehua kkunhan muistaa, että niissä on jonkinverran pektiiniä(eli lisäainetta) suoraan luonnostamme saa vaikka mitä vielä tähän aikaan syksystä.

Adios amigos, Yst. terv. Sirpa Ilola

SAK:n tehtävä ei ole toimiminen valtakunnallisena kansanliikkeenä. Keskittyminen ensisijaisesti annettuun tehtävään eli palkansaajan etujärjestörooliin ja sen hyvin tekemiseen tuo sinällään kansanliikkeen roolia mukanaan.

SAK:n ei tule ottaa kuluttaliikkeen roolia kontolleen. Arvoliikkeen status sopii hyvinkin, kun se kiinnittyy suomalaisen työn tulevaisuuteen, työntekijöiden toimeentuloon ja työelämään liittyviin muihin kysymyksiin.

Vapaaehtoistyön tulevaisuus on jatkossa kauttaaltaan nousemassa, joka näkyy jo nyt erilaisten uusien liikkeiden syntymisenä. Tämä sama ilmiö alkaa samoin näkyä myös SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen piirissä. Tämä johtuu siitä, että tuleva toimeentulon ahdinko ohjaa uusia ihmisiä toiminnan piiriin puolustamaan oikeuksiaan.

Esimerkiksi vuokratyössä ongelma ei suinkaan rajoitu vain henkilöstöpalveluyritysten toimintaan ja jokapäiväiseen työehtosopimustulkintaan - vaikka näin on tietysti helpointa väittää - vaan yhteiskunnalliseen konsensukseen siitä, että joustavuus nimenomaan työntekijän selkänahan tasolla on oikea ratkaisu globalisaatioon ja epävarmuuteen. Se, että työsuhteen ehdot määräytyvät yhä enemmän yksilötasolla, työsuhteen kesto on yhä enemmän kiinni henkilökohtaisesta kyvystä sopeutua ja miellyttää, ja että palkitseminen liittyy siihen, että työntekijä suostuu omien oikeuksiensa polkemiseen ovat poliittisia valintoja, joiden vastustajaa ei tunnu löytyvän ay-liikkeen sisältä. Milloin on joustettu tarpeeksi? Milloin ay-liike sanoo, että nyt riittää? Milloin laitetaan etusijalle sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja reilu peli ennen työnantajien tulosvaatimuksia ja pääoman tarvetta karttua yli äyräiden? Vai onko niin, että vuokratyö saa rauhassa kasvaa kunhan se pysyy pääsääntöisesti naisten työmarkkina-asemana? Sukupuolten välinen tasa-arvo ei ole ollut ay-liikkeen agendalla läheskään niin tärkeä kuin miesten välinen tasa-arvo.

1990-luvulla esimerkiksi silloinen HRHL taisteli näkyvästi ja tuloksellisesti vuokratyön pahimpia epäkohtia vastaan. Käytiin mediasotaa, mentiin oikeuteen ja laitettiin itsensä likoon. Missä tämä kaikki on ollut nyt, kun vuokratyön kohdalla puhutaan edelleen aivan samoista ongelmista kuin 25 vuotta sitten? Voisiko ay-liike lopettaa hymistelyn joustavuuden siunauksellisuudesta ja sanoa ääneen, että joustavuus on myös ongelma, ja että sitä ei voi loputtomasti työntää työntekijöiden niskaan? Että joku raja voisi olla siinäkin, miten paljon tuloerot kasvavat? Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että ay-liikkeen tehtävänä on erityisesti pitää niiden puolta, jotka eivät ole kovin vahvassa työmarkkina-asemassa. Mielestäni ay-liikeen pitäisi nimenomaan ottaa paljon selkeämmin yhteiskunnallisen vaikuttajan ja kaikkien palkkatyöläisten edunvalvojanvirka, painavaksi vastapainoksi niille, jotka herättelevät meitä pääoman intressit mielessään.
Vastakkainasettelu ja vastaanväittäminen voi olla joskus tuloksellistakin.

Mielestäni aineistosta puuttuu pari olennaista näkökulmaa. Ensimmäinen on talous ja toinen on poliittiset sekä yhteiskunnalliset kehityssuunnat. Ne on ehkä rajattu tarkoituksella pois?

Elämme kuitenkin parhaillaan ainutlaatuista globaalitalouden kriisiä, jonka syvyyttä ja esimerkiksi vaikutuksia tuotannon rakennemuutoksiin on vaikea arvioida, mutta niitä varmasti on. Eikö talouden ja tuotannon kehitysarvio ole kuitenkin se perusta, jolle edunvalvontatyö rakentuu? Metalliteollisuudessa lomautettuja ja työttömiä on tällä hetkellä noin 25 000. Paljonko heitä on ensi vuonna tai vaikka 2025, voisi olla pohtimisen arvoista.

Talouden kriisi tulee heijastumaan myös yhteiskuntapolitiikkaan. Äärikapitalismi on tullut tiensä päähän ja SAK:n sekä vasemmiston perinteisille arvoille on kohta kysyntää. SAK:n tavoitteiden toteutuminen on aina ollut kiinni yhteiskunnallisista voimasuhteista. Mielestäni tämän pitäisi näkyä selvemmin toiminnassamme ja strategioita mietittäessä, vaikka yleisesti ottaen olenkin sitä mieltä, että ay-liikkeen voima on maltillisuudessa.

SAK:n (koko ay-liikkeen) yleisenä ohjelmallisena lähtökohtana voi aivan hyvin olla edelleen pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta, jossa valtio luo edellytyksiä kestävän kehityksen mukaiselle elinkeinoelämälle ja toisaalta pitää yllä soisaalisia turvaverkkoja. Meidän on pelastettava markkinatalous ahneilta pörssikapitalisteilta. Jopa Jorma Ollilla on näillä linjoilla.

Edellä sanotulla haluan valaa uskoa omaan toimintaamme ja kykyymme uudistua. Olemme voiman oikealla puolella. Linja ja teot ratkaisevat pitkälle myös aineistossa paljon pohditut sitoutumiseen, aktiivisuuteen ja imagoon liittyvät ongelmat.