Sopivan pituinen työura
Perjantai 20.03.2009 14:03. Kirjoittaja: Kari Haring
Yhteiskunnalla on omat ikäperusteiset norminsa, jotka ikäperusteiset normit perustuvat sopimuksiin, lakeihin, hyväksyttyyn käytäntöön. Tietenkin kaikkia sopimuksia ja normeja voidaan muuttaa, jos se nähdään hyväksyttäväksi ja tarpeelliseksi.
Eläkekeskustelun aikana esille nousi voimakkaasti yhden ikäperusteisen normin, vanhuuseläkeiän korotus. Ministeriön virkamiehet ja ministerit olivat tutkineet kalentereita ja tilastoja. Niiden pohjalta tuli sitten esitys vanhuuseläkeiän nostamisesta. Ihmisten reaktio oli voimakas, tosin yhtä voimakas reagointi olisi varmaan syntynyt, jos virkamiehet olisivat säätäneet ikärajan, jolloin on lopetettava opiskelu ja aloitettava työelämässä.
Ihmisillä on monenlaisia, ikään liittyviä henkilökohtaisia odotuksia, toiveita ja vaateita. Ihminen paaluttaa omaa elämäänsä useinkin näiden ikään liittyvien odotusten mukaisesti. Tullaan täysi-ikäisiksi, keski-ikäisiksi tai eläkeikään. Moni varmaan on miettinyt, milloin pääsee tai joutuu eläkkeelle.
Hallitus perääntyi ehdotuksestaan ja keskustelu on nyt siirtynyt paljon oleellisempaan asiaan eli yhteiskunnan taloudellisen kestävyyden turvaamisen ohella työurien pidentämiseen ja työelämän kehittämiseen. Keskeinen asia on, miten työelämää kehitetään huomioimaan ihminen ja miten tuetaan ihmisten työkykyä, ehkäistään ennenaikaista työkyvyttömyyttä.
Ihmisen työkykyyn vaikuttaa moni tekijä. Perustan luo ihmisen terveys ja toimintakyky. Työkykyyn vaikuttaa myös ihmisen koulutus, arvot ja asenteet. Kyse on pohjimmiltaan työn vaatimusten ja ihmisten välisten voimavarojen tasapainosta.
Monet haaveilevat pitkästä iästä, mutta iän kertymiseen liittyy myös vanheneminen, elimistön rappeutuminen, sairaudet ja toimintakyvyn hiipuminen. Ikääntyminen on yksilöllistä ja on monenlaista ikää. On kalenteri-ikää, fyysistä, psyykkistä tai sosiaalista ikää. Useinkaan nämä eri iät eivät kulje yhdessä. Kalenteri-iältään viisikymppinen ihminen voi fyysisiltä ominaisuuksiltaan olla ikäistään nuorempi tai vanhempi, moni nuori taas kokee olevansa huomattavasti kalenteri-ikäänsä vanhempi. Ikääntymiseen ja työkykyyn voidaan kuitenkin vaikuttaa. Työurien pidentämistavoite asettaa tässä suhteessa työterveyshuollolle ja yleensäkin terveydenhuollolle haasteen.
Työterveyshuollon pitäisi entistä paremmin tuntea työpaikkojen terveystilanne, tunnistaa yhdessä työpaikan muiden toimijoiden kanssa työkyvyttömyysuhan alla olevat henkilöt ja ohjata heidät hoitoon ja kuntoutukseen. On vahvaa näyttöä, että toimenpiteiden suuntaaminen työkyvyttömyysuhan alaisiin henkilöihin tuottaa suurimman hyödyn. Työpaikka on muutenkin terveyden edistämisessä avainasemassa. Työpaikoilla ei ole kuitenkaan vakiintuneita käytäntöjä tukea työntekijän paluuta työhön sairausloman jälkeen ja vain harvoilla työpaikoilla tehdään pitemmän sairasloman jälkeen jonkinlainen työhönpaluusunnitelma.
Työkyvyttömyyden vähentämisessä on koko terveydenhuoltojärjestelmää arvioita kriittisesti. Hoitojen viivästyminen aiheuttaa turhaa työkyvyttömyyttä. Voimassa olevia käypähoitosuosituksia ei kaikilta osin noudateta. Varsinkin yksityispuolella tehdään tarpeettomia toimenpiteitä ja aiheutetaan niillä jopa pysyvää työkyvyttömyyttä. Kiireettömän hoidon kriteerit eivät päde yksityispuolella. Lääkinnällinen kuntoutus ei toteudu kattavasti eikä pitkillä sairauslomilla oleville tehdä riittävän nopeasti kuntoutustarpeen arviointia. Ammatillinen kuntoutus viivästyy ja sairauslomien pitkittyessä myös työkyvyttömyyden riski kasvaa. Sairauslomien pitkittyessä jää terveydenhuollossa kuntoutussuunnitelma usein tekemättä.
Mikä on sopivan pituinen työura? Yhteiskunnalla on omat toiveensa ja tarpeensa, ihmisillä omansa ikänormeihin liittyen. Vanhuuseläkeikä keskustelu osoitti, että normien yhteensovittamisessa tarvitaan taitoa. Yhteisenä tavoitteena voinee kuitenkin pitää työurien osalta, että kukaan ei joudu sairautensa vuoksi jäämään ennenaikaisesti työkyvyttömyyseläkkeelle vaan pystyy halutessaan olemaan töissä vanhuuseläkeikään saakka. Lienee kohtuullista myös toivoa, että eläkkeelle päästyään ihminen voi vielä elämästään nauttia.
Kari Haring toimii asiantuntijalääkärinä SAK:ssa.
01.05.2009 21:08
Vaaleanpunaista shampanjaa !
Vappuna 2009 kuulimme, että Korhonen Oulussa julkisti ilosanoman, että osa-aikatyö on köyhemille ihan OK.
Samana päivänä vähän ryvettynyt keskustalainen julkkis arveli, että nainenkin voisi olla presidentti.
Vastaan ylläolevaan K
Ei ole kohtuullista vaikuttajalta toivoa, että muutkin voivata elämästään nauttia.
16.05.2009 20:57
Tässä kirjoittamassasi kohtaa on tärkeää asiaa, joka nykyisessä(kin) taloudellisessa tilanteessa jäänee valitettavasti toteutumatta:
“Työterveyshuollon pitäisi entistä paremmin tuntea työpaikkojen terveystilanne, tunnistaa yhdessä työpaikan muiden toimijoiden kanssa työkyvyttömyysuhan alla olevat henkilöt ja ohjata heidät hoitoon ja kuntoutukseen.
On vahvaa näyttöä, että toimenpiteiden suuntaaminen työkyvyttömyysuhan alaisiin henkilöihin tuottaa suurimman hyödyn. Työpaikka on muutenkin terveyden edistämisessä avainasemassa.”
Toisaalta kokemuksesta uskallan väittää, että vaikka kaikki mahdolliset selvittelyt on tehty, niin erilaisen vakuutuslääketieteellisin keinoin estetään pysyvästi työssään sairastunuttta tai vammautunutta pääsemästä lakien mukaiselle eläkkeelle. Tuo 10-15 vuotta kestävä kyykytysprosessi syö miestä ja ahmii naista.
Kirjoititkin osuvasti:
“Työpaikoilla ei ole kuitenkaan vakiintuneita käytäntöjä tukea työntekijän paluuta työhön sairausloman jälkeen ja vain harvoilla työpaikoilla tehdään pitemmän sairasloman jälkeen jonkinlainen työhönpaluusunnitelma.
Työkyvyttömyyden vähentämisessä on koko terveydenhuoltojärjestelmää arvioita kriittisesti. Hoitojen viivästyminen aiheuttaa turhaa työkyvyttömyyttä. Voimassa olevia käypähoitosuosituksia ei kaikilta osin noudateta. Varsinkin yksityispuolella tehdään tarpeettomia toimenpiteitä ja aiheutetaan niillä jopa pysyvää työkyvyttömyyttä.
Kiireettömän hoidon kriteerit eivät päde yksityispuolella. Lääkinnällinen kuntoutus ei toteudu kattavasti eikä pitkillä sairauslomilla oleville tehdä riittävän nopeasti kuntoutustarpeen arviointia. Ammatillinen kuntoutus viivästyy ja sairauslomien pitkittyessä myös työkyvyttömyyden riski kasvaa.
Sairauslomien pitkittyessä jää terveydenhuollossa kuntoutussuunnitelma usein tekemättä.”
Tietoa varmasti lyhytaikaisten tapausten hoitoon on. Pitkäaikaisissa tapauksessa kyykytyskoneistoa pyörittävät vakuutuslääkärit ja -lakimiehet. Tätä ilmiötä kutsutaan osuvasti nimellä kahden lääkärin loukku. Muun muassa asbestista sairastuneiden kohtalot ovat järkyttäviä! Minusta voidaa puhua jo heitteillejätöstä.
Mitä ihmettä tapahtui potilaiden oikeusturvaa huikeasti työkyvyttömyyden selvittömisesä parantaneelle PCA-menetelmälle?
03.11.2009 15:46
Kaikessa keskustelussa suomalaisten työuran pituudesta unohdetaan joka paikassa, että suurin osa suomalaisista lähtee eläkkeelle työkyvyttöminä. Ei ikänsä takia. Millä meitä estetään saamasta infarkti, alzhaimer, dementia, tai rikkomasta selkäämme. Kenellä on niin suuri valta, että hänen pelkällä käskyllään pysyisi reumatismi kaukana. Olisi tietenkin hyvä, jos ne voitaisiin estää, mutta niin jumalista valtaa ei liene kummallakaan osapuolella työmarkkinoilla, eikä Suomen hallituksessakaan.
Yksi yritys tähän suuntaan lienee, ettei vakuutusyhtiöt enää tahdo hyväksyä työuupumustakaan sairaudeksi. Kai pitää ensin tulla ruumiita, ennen kuin tämä asia tajutaan.